Harmaakaihileikkausten historia

Tarinaa kaihileikkausten historiasta – silmänpistämisestä ultraäänikirurgiaan
Reijo Linnola LT, silmätautien erikoislääkäri

Koska harmaakaihi on silmän linssin normaalia vanhenemista, on se vaivannut ihmiskuntaa aina. Näkö hämärtyy ja silmän mustuaisaukko näkyy harmaana, siitä nimi harmaakaihi. Tänään siitä ei tarvitse enää kärsiä mutta aina asia ei ollut näin.

Kuvassa A näkyy onnettoman potilaan oikeassa mustuaisaukossa harmaakaihi. Vasemmassa sitä ei näy, koska silmä on pistetty eli silmän linssi on käyty tökkäisemässä silmän sisälle, lasiaiseen. Ei välttämättä kovin mukava toimenpide, varsinkin kun puudutusaineita ei tunnettu. Mutta kuva B näyttää, että jo tuolloin oli tuotekehitys mallissaan ja lääkäreille oli tarjolla monen mallisia instrumentteja tökkiä potilastaan.

Tällaisen operaation hyöty oli yleensä lyhytaikainen ja komplikaatiot vaanivat uutteria kirurgi-välskäreitä.

Uusi aikakausi kaihikirurgiassa koitti marraskuun 29 päivänä vuonna 1949. Silmälääkäri Harold Ridley, sittemmin ansioistaan silmäkirurgiassa aateloitu Sir Harold Ridley teki tuona päivänä maailman ensimmäisen kaihileikkauksen, jossa silmän sisälle asennettiin keinomykiö. Ajatus oli tuolloin täysin ennenkuulumaton, pöyristyttäväkin, ja varmasti se olisi häneltä kielletty jos hän olisi siitä uskaltanut etukäteen kollegoilleen kertoa. Mutta toisen maailmansodan aikana Harold Ridley oli hoitanut haavoittuneita lentäjiä, jotka olivat saaneet silmiinsä lentokoneen kuomun plexilasista palasia. Hän havaitsi, että nämä silmät pysyivät rauhallisina, kunhan alkuperäinen haava oli parantunut. Ja kun näin kerran asia oli, hän valmistutti vastaavanlaisesta muovista itse silmän omaa linssiä muistuttavan keinolinssin, keinomykiön ja leikkasi sen potilaan silmään kaihen siitä ensin poistettuaan. Tie toimivaan keinomykiöön ei ollut helppo, paljon vaikeuksia oli välillä ja tuotekehityksen kohteena oli nyt instrumenttien lisäksi monenmallisia keinomykiöitä. Mutta kuten kuvasta alla näkyy, työ kannatti ja kuningatar Elisabeth aateloi hänet ja pelkästä Haroldista tuli Sir Harold!

Nyt oli siis tiedossa, että kaihi voitiin leikata ja keinomykiökin voitiin silmään asentaa. Seuraava edistysaskel harmaakaihikirurgiassa oli sitten vuonna 1967, jolloin amerikkalainen silmäkirurgi Charles Kelman keksi ultraäänen käytön kaihen poistamiseksi. Kotitalonsa kellarissa hän oli vuosia testannut erilaisia härveleitä, joilla kaihen voisi poistaa, hajottaa silmän sisällä, ilman ison haavan kautta tapahtuvaa koko mykiön poistoa kerralla.

Apurahoja kului monta vuotta, ensimmäinen vaimo lähti mutta hammaslääkärin tuolissa istuessaan Kelman keksi nykyaikaisen ultraäänikaihikirurgian periaatteen. Hammaslääkäri oli nimittäin juuri käyttänyt ultraäänellä toimivaa hammaskiven poistolaitetta ja oivallus oli valmis! Ultraääni pystyy hajottamaan kaihen silmän sisällä kohdistamalla energian kaihileikkausinstrumentin kärkeen ilman, että silmään tulisi vaurioita muualle. Aikaa ideasta todella toimivaan ja tarpeeksi siroon ultraäänilaitteeseen kului vielä reilut 20 vuotta ja vasta 80-luvun lopulla ultraääntä alettiin käyttää enenevästi leikkauksissa. Yksi hidastava tekijä oli nyt keinomykiömateriaalit.

Koska silloin käytettiin vielä kovaa, PMMA-muovista tehtyä keinomykiötä, täytyi kaihileikkaushaava kuitenkin isontaa linssin silmään laittamiseksi. Ei paljon auttanut, että oli ensin pystytty leikkaamaan kaihi ultraäänellä pienen tunnelin kautta. Tarvittiin uusia keinomykiömateriaaleja.

Taivutettavat keinomykiömateriaalit tulivat markkinoille 90-luvun vaihteessa, ensin silikoni ja sittemmin erilaiset akryylimuovit. Pehmeä keinomykiö voitiin taivuttaa ja viedä silmän sisälle pienemmästä haavasta. Nyt sai silmänpistäminen taas vauhtia! Sillä siihenhän oltiin taas menty kun Sir Haroldin aikainen iso kaihiviilto sai jäädä ja silmän harmaakaihi voitiin leikata pistämällä silmään kaksi pientä pistoa. Toinen niin sanotulle apuinstrumentille ja toinen, hieman isompi (tosin vain 3.0 millimetriä) ultraäänikärjelle eli ns.phacoinstrumentille. Suomessa pistellään menemään nykyisin noin 38 000 kaihileikkausta vuodessa. Melkein kaikki leikataan ultraäänitekniikalla (noin 98 % kaikista kaihileikkauksista) ja tämä prosenttimäärä on yksi maailman korkeimpia.

Yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi harmaakaihen leikkaamisessa hyvän kaihikirurgisen tekniikan lisäksi on noussut keinomykiön valinta. Nyt vaanii uutteraa silmäkirurgia ei pelkästään sairaaloiden säästötoimenpiteet vaan myös jälkikaihi. Kun harmaakaihi leikataan, silmään asennetaan siis keinomykiö. Silmän oman linssin kapselipussi jätetään silmään, koska keinomykiö asennetaan sen sisälle, luonnolliseen paikkaan silmään. Jos kapselipussi arpeutuu (eli toisin sanoen haavan paranemismekanismit toimivat), syntyy keinomykiön ja vanhan kapselipussin väliin arpikudosta, jota sanotaan jälkikaiheksi. Siis siitä huolimatta, että varsinainen kaihileikkaus on täysin onnistunut ja aluksi leikkauksen jälkeen näöntarkkuus oli hyvä. Miksi toisilla keinomykiömateriaaleilla ja – malleilla syntyi vähemmän jälkikaihta kuin toisilla, innosti allekirjoittaneen tutkimaan jälkikaihen syntymekanismeja. Vuodet 1991-2002 on kulunut osittain näissä tutkimuksissa, onneksi vaimo on pysynyt ja vuoden 2001 väitöskirjan lopputuloksena todettiin akryylimuovin toimivan parhaiten. Mekanismina on tämän keinömykiömateriaalin tarttuminen bioaktiivisesti ( eli käytännössä kasvavan) kiinni oman silmän kapselipussiin joko suoraan tai linssin omien solujen kautta. Oman elimistömme fibronektiiniproteiini näyttää toimivan tässä prosessissa kuten superliima. Ja kun keinomykiö kiinnittyy kapselipussiin, ei jälkikaihta pääse syntymään. Jälkikaihen määrä on akryylimuovikeinomykiöillä noin 2-6 prosenttia, vanhoilla materiaaleilla jopa 50 prosenttia. Oikealla keinomykiön valinnalla on siis huomattavaa kansantaloudellista merkitystä. Jos jälkikaihi sitten kuitenkin ilmaantuu hyvästä kirurgiasta ja hyvästä linssivalinnastakin huolimatta, se voidaan hoitaa ilman leikkausta, laserilla kapselipussiin aukko tekemällä. Mutta jo ylläolevista leikkausmääristä ja prosenteista laskemalla voidaan nähdä, että huomattava sairaaloiden työmäärä voidaan säästää, kunhan linssityyppi- ja malli valitaan oikein. Puhumattakaan potilaiden hyvinvoinnista! Leikkauksissa nykyään käytettävä tippapuudutus on myös tehnyt harmaakaihileikkauksesta potilaalle kivuttoman. Ja vaikka leikkauksen kesto on nykyisin keskimäärin 10-15 minuuttia, ei se tarkoita, että leikkaus olisi tullut silmäkirurgeille helpommaksi. Välineistö vain on kehittynyt samalla kun silmäkirurgien taito Suomessa on parantunut; aloitteleva silmäkirurgi saa operaatioon kulumaan hyvinkin yli puoli tuntia.

Ja tähän loppuun onkin sitten hyvä laittaa muutama kuva modernista kaihileikkauksesta ultraäänitekniikalla tehtynä, silmään asennetaan tässä meillä Turun Silmäexpertissä tehdyssä kaihileikkauksessa uudentyyppinen akryylimuovinen keinomykiö.