Ikänäköisellekin apua
Ikänäköisyydessä (presbyopia) tai aikuisnäössä silmällä ei pysty tarkentamaan katsetta lähelle. Iän mukana silmän sisäisen linssin eli mykiön mukautumiskyky heikkenee vähitellen. Mykiön jäykistyessä taittovoima ei lähelle katsottaessa lisäänny riittävästi, jolloin lähelle ei näe hyvin. Yleensä ikänäkö alkaa vaivata, kun on täyttänyt 40-45 vuotta, vaikka vaihtelut ovat yksilöllisiä. Asia korjataan yleensä lukulaseilla.
Laserleikkauksellakin voidaan auttaa ikänäöstä kärsiviä . Silloin hyödynnetään ns. monovision ilmiötä . Tällöin toinen silmä laseroidaan hieman miinukselle ja sillä näkee hyvin lähelle. Toinen silmä leikataan nollaan, jolloin sillä näkee hyvin kauas. Tällaiseen lievään silmien eriparisuuteen (noin 0.5-1.75 diopteria) tottuu melko pian; tosin siinäkin on yksilöllistä vaihtelua. Monovision ilmiötä voi kokeilla piilolaseilla ja esitutkimuksessa eri vaihtoehtoja voidaan havainnollistaa koesangoin. Näin lukulaseistakin voi päästä eroon tai niiden hankintaa voidaan siirtää vuosilla. Koska ikänäköisyys lisääntyy vähitellen 55-60 vuotiaaksi saakka, on mahdollista, että lukusilmää pitää korjata vuosien myötä lisää. Tarvittavaa lähivoimakkuutta pitää lisätä iän myötä, aivan kuten pitäisi hankkia vahvempia lukulasejakin.

